Skip to content
Asiakastarinat

Asiakastarina | Jatke Toimitilat Oy - Häikäisevän nopeaa palvelua

Käytämme työmaillamme Tankkauspartiota, sillä se vain toimii niin h*lvetin hyvin. Palvelu on erittäin luotettavaa ja kattaa myös myös viikonloput.

Tankkauspartio

JATKE_logo (1)

Olemme käyttäneet Tankkauspartion palveluita lähes heidän perustamisestaan lähtien. Aluksi tilasimme vain polttoainetta, mutta sittemmin myös säiliöitä ja lämmittimiä, kun nekin lisättiin valikoimaan.

Käytämme työmaillamme Tankkauspartiota, sillä se vain toimii niin h*lvetin hyvin. Viimeksi kun huomasimme löpön olevan lopussa, soitin heille ja toivoin toimitusta saman päivän aikana, mutta he olivatkin jo tunnin päästä pihassa. Palvelun nopeus on häikäisevää.

Erityisen tyytyväisiä olemme olleet luotettavuuteen ja siihen, että palvelu kattaa myös viikonloput. Voimme vain soittaa ja pyytää käymään työmaalla täyttämässä säiliön, he kyllä pitkäaikaisena kumppanina tietävät mitä tehdä vaikka itse emme olisikaan paikalla opastamassa.

Tankkauspartio on myös hyvin pysynyt ajan hermolla ja kehittänyt koko ajan palveluaan. Esimerkiksi säiliöiden täyttöasteen etäseuranta on tullut tarpeeseen, kun polttoaineen menekkiä on todella vaikea ennustaa isoa sisätilaa lämmittäessä ja lämpötilan vaihdellessa plussakeleistä pakkaseen. Tämä on poistanut meiltä taas yhden huolen, kiitos Tankkauspartion.

Olli-Pekka_Heinonen

Olli-Pekka Heinonen
Jatke Toimitilat Oy

Tankkauspartio

Tankkauspartio on Etelä-Suomen huolettomin palvelukokonaisuus työmaiden tankkaustarpeisiin. Kun tarvitset nopeaa ja luotettavaa tankkauspalvelua, soita meille. Lupaamme täyttää tankit ja ylittää odotukset haastavissakin olosuhteissa.

tilauspalvelumme

Aina valmiina, tilaa tankkaus!

Pääkaupunkiseutu ja Tampere

050 460 4999

Turun seutu

050 460 4998

Uusimmat artikkelit

Tankkauspartio uusiutuvien polttoaineiden edelläkävijänä

Tankkauspartio uusiutuvien polttoaineiden edelläkävijänä

Tankkauspartio johtaa tietä uusiutuvien polttoaineiden alalla. Tässä artikkelissa pureudumme Nesteen uusiutuvan polttoaineen mahdollisuuksi...

Säiliöiden hyödyt työmaalla

Säiliöiden hyödyt työmaalla

Tankkauspartio tuo rakennustyömaille palvelun, jolla voidaan saavuttaa säästöjä suoraan pienentyneiden kustannusten sekä kasvavan tehokkuud...

Tankkauspartio hankkii polttoaineensa vain kotimaisilta yhtiöiltä

Tankkauspartio hankkii polttoaineensa vain kotimaisilta yhtiöiltä

Jokaisen Tankkauspartion hankkiman polttoaine-erän alkuperä pystytään varmentamaan. Näin voimme seisoa vastuullisuuslupauksemme takana.

Tilaa tästä